Vielä vaalien siirtämisestä

tässäpä on näitä dokumentteja mikä pohjalta tuota päätöstä vaalien siirtämiseksi on tehty. En usko hetkeäkään että tässä kaikki olisivat, mutta enempää en ole onnistunut itselleni haalimaan. Etenkin Tuomas Ojasen lausunto OM:lle on mielenkiintoista luettavaa, viimeisin tiedosto.

Hei siirretään kaikki!

Kerran tiedot ovat olleet saatavilla ties miten kauan, kerran julkisuudessakin niistä on jo viime elokuusta asti puhuttu ja mitään ei ole saatu aikaiseksi ennen kuin eilen.

Eihän tämä ole totta, eihän?

Se että vaalikamppailu tehdään somessa ei haittaa näitä pölvästejä. Puhumattakaan siitä että melkoisen suuri demokratiavaje tulee kun melkoisen suuri osa ihmisiä jää tämän ulkopuolelle ja he eivät pysty valitsemaan omaa ehdokastaan jos jo verkkopankin käyttö on haastellista.

Hieman historiaa

Tässäpä alla on marraskuussa 2019 nauhoitettu podcast jossa osa on vieläkin enemmän kuin ajankohtaista sekä muutenkin hyvä muistaa unohtamatta sitä järkyttävää paskamyrskyä mitä tämän julkaisu allekirjoittaneelle aiheutti. Vaan kunnelkaa ja nauttikaa.

Jo tehty työ näyttää lopulta eduskuntavaaliehdokkaan todelliset kasvot

Sinisten Savo-Karjalan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaat julkistettiin eilen Liperissä. Kimmo Kivelä, Kansanedustaja, Vehmersalmi Jani Kolehmainen, LV-asentaja, Siilinjärvi Kari Kulmala, Kansanedustaja, Rääkkylä Jukka Mikkonen, Maatalousyrittäjä, Nurmes Jari Turpeinen, Kirjanpitäjä, Outokumpu Itse lähdin tavoittelemaan ehdokaspaikkaa, koska tunsin että aika on nyt kypsä.  Minulle tärkeää on uskaltaa puhua asioista suoraan, kuten se tekemisisessäni ja toiminnassani niin kunnallisella-, maakunnallisessa- kuin valtakunnallisellakin... Continue Reading →

Up ↑