Keretin torni ja kaivoshanke

Koneluettu versio tekstistä

Tuossa menneellä viikolla sitten saatiin melkoinen uutispommi kun tämä kaivosyhtiö oli sitten mennyt hakemaan suojelun purkua ELY-keskukselta.

Kaivosyhtiö FinnCobalt on siis hakenut Keretin tornin rakennussuojelupäätöksen kumoamista ja tornin purkamista. Hakemusta se perustelee tornin huonolla kunnolla. FinnCobaltin mukaan torni on käytännössä siinä kunnossa, ettei tornia voi korjata järkevästi sekä tornin aiheuttamilla turvallisuusriskeillä ja haitoilla FinnCobaltin kaivoshankkeelle.

Outokummun Seutu 1.9.2022 ( linkki tilaajasisältöön )

Aikaisemmin uutisoitiin että korjauskustannukset olisivat sellaiset 2,4 M€ tai enemmän. Mielenkiintoista kyllä että korjauksen hinta on kyllä laskettu, mutta uutispäivien kuluessa se kunto on muuttunut sellaiseksi että ”järkevästi” sitä ei voisi korjata.

Mie oon tähän asti suhtautunut suopeasti tähän kaivoshankkeeseen ja sen tuomaan ( huhujen mukaan ) n. 60 M€ investoiteihin ja kaikkeen muuhun positiiviseen mitä es. GTK:lle voi tuosta tulla. Puhumattakaan siitä mitä kotikaupunkimme siitä voisi hyötyä.

Vaan enpä enää olekaan niin varma mielipiteessä.

No miksikö emmin?

Ensimmäisekseen siksi että jos nämä kymmenien miljoonien investoinnit pitävät kutinsa, niin silloinhan tuotto-odotukset suunnitellun kaivoksen toiminnan aikana ovat satoja miljoonia, se alkaako luku ykkösellä tai millä muulla numerolla ei minusta ole juuri tässä asiassa kovinkaan merkityksellistä. Mutta paljon sieltä on rahaa tultava että saadaan homma kannattavaksi.

Osakeyhtiöt kun eivät voi toimia samalla periaatteella kuin Suomen valtio, eli velkaa, velan päälle ja mitään tietoa siitä että voiko kukaan ja koskaan sitä maksaa ei ole.

Niin kun mietitään tätä kokonaisuutta niin tuo reilut pari miljoonaa on ”pisara meressä”. Käytännössä miljoonan vähempi kuin yhden ison Catepillarin dumpperin hinta dollareissa.

Toiseksi ja ehkä tuotakin tärkemmäksi asiaksi tulee se että, näistä suunnitelmista tornin tuhoamiseksi ei nähtävästi juurikaan ole huudeltu ennen kuin nämä uutiset tulivat julkisuuteen.

Kuitenkin kaivosta on suunniteltu melkoisen monta vuotta ja tuon tornin olemassaolo ja tila ei ole voinut tulla yllätyksenä, sen kun on voinut käydä kuka tahansa katsomassa milloin tahansa, ei se aita ketään ole ennenkään estänyt.

Niin tässä eittämättä tulee mieleen sellainen ajatus että miksi näin on toimittu?
Miksi asia on haluttu salata?
Tällaisissa hankkeissa tuo luottamus on yksi melkoisen merkittävä tekijä ja nyt se sai kyllä sellaisen 96 metrisen kolauksen.

Mitä muuta suunniteltua on jätetty kertomatta?
Pitävätkö kerrotut suunnitelmat alkuunkaan?
Voiko kaivosyhtiön puheisiin luottaa muissa asioissa?

Siinäpä sitä onkin pähkäiltävää ihan kylliksi.

Eikä tämän kokoinen kupru kyllä yhtään vahvista niitä mielikuvia mitä kaivosyhtiöiden ”vastuullisuudesta” on saatu valitettavasti lukea ja jossain jopa kokea.
Kiinnostaako heitä palaneen puupennin vertaa se miten asiat hoidetaan kunnolla, vai mennäänkö siitä mistä aita on matalin tai vieläkin huonommalla toiminnalla. Tässä on kuitenkin meidän kaupungin maat ja mannut liipasimella.

Mielenkiinnolla odotan sitä että mitä ja miten FinnCobalt tulee yrittämään korjata tämän vahingon ja pelastaa uskottavuutensa että tämä hanke saisi palautettua sen positiivisen vastaanoton ihmisten keskuudessa mikä ennen tätä uutista oli vallalla.

Kuitenkin taloudellisesti tämä on mahdollisuus Outokummulle, mutta pitää meidän tietää mihin me sitoudumme jos leikkiin lähdemme.



Ota yhteyttä WhatsAppilla

One thought on “Keretin torni ja kaivoshanke

Add yours

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: