Aloitetta ilmassa

Nyt voisi sanoa että järki voitti, tällä erää.

Kaikkihan muistaa että myö jätettiin valtuustoaloite vammaisille ja heidän avustajille suunnatuista liikuntapassista.

Aikansa byrokratian rattaat jauhoivat ja se oli meillä eilen valtuustossa. ja tällaisella pohjaesityksellä.

2022177-9

Voisipa sanoa että melkoisen iso pettymys oli tuo esitys mitä saatiin esityslistasta lukea.

No koska asia on oikeasti todella TÄRKEÄ ja sen taloudelliset vaikutukset ovat melkoisen pienet tämän kokoisen kaupunkikonsernin tasolla niin eihän myö tyydytty tuohon, vaan ajatus oli että käydään sitten kunnon keskustelu asian tiimoilta ja jos ei muu auta niin äänestetään sitten.

Kerran kun tämä on luvattu hoitaa niin se tehdään mitä voidaan.

Tosin alkuasetelmat eivät olleet niin kovin korkeat, koska aikas vaikeata tuntui olla asialle saada tukea.
Se on sanottava että että ei myö Annan kanssa ainoita olleet jotka piti tätä tärkeänä, mutta ennakko-odotukset olivat sellaiset että tässä tulee ns. tuubaan.

Onneksi saatiin hyvä keskustelua aikaan ja ainakin minulle oli yllätys siitä että tuolla ei niitä vastaisia puheenvuoroja kuullut ja loppujen lopuksi asia palautettiin uudelleen valmisteluun.

Jos joskus olet miettinyt sitä miten tuolla valtuustossa päätöksiä tehdään ja voiko siellä ne pohjaehdotukset muuttua niin tuossa alla on hyvä esimerkki siitä että kun perusteet on kunnossa ja asia tärkeä niin näinkin voi käydä.
Tässä on ihan koko pykälän käsittely hyvinvointijohtajan dia-esitystä myöten.

Pahoittelen allekirjoittaneen ”nuutunutta” olemusta ja painunutta ääntä. Tuohon kokoukseen piti varautua sellaisella määrällä allergialääkkeitä mitä ei ihan lähivuosina ole tarvinnut.. Katupöly+lepän siitepöly yhdistettynä hajusteallergiaan teki olosta todella tuskaista.

Tässä tämä aloite:

2022177-9-4345

Ja tässä alla tuo vaikutusten ennakkoarviointi

2022177-9-5117

No tähänhän liittyy sitten eräs mielenkiintoinen tapahtumankulku.

Paikallislehti teki kaupunginhallituksen päätöksestä jutun ja jakoi sen paikallisissa sosiaalisen median kanavissa.

No niin kuin voitte helposti ajatella niin tuo juttu herätti jonkin verran keskustelua asian ympärillä.

Ja sitten, jollain, jossain kohdin taisi mennä lusikka ohi suun ja alkoi oikaisujen sarja, siis jokaisessa ryhmässä, sivulla missä tämä uutinen ja siitä käytävä keskustelu oli käynnissä niin ilmestyi tällainen teksti.

Niin tosissaan, kyseisen lehden jutusta kävi jokaiselle lukutaitoiselle erittäin hyvin ilmi se asia mitä tämä oikaisu koski.

Eli oikaistavaa ei ollut ja ymmärtääkseni jos halutaan median juttua oikaista niin eikös se pitäs osoittaa sosiaalisen median sijaan sinne jutun julkaisseen median suuntaan? Tämä tietysti sillä edellytyksellä että oikeasti sitä oikaistavaa on olemassa. Tosin kuin tässä hässäkässä.


Tässä on paikallislehden juttu tuosta valtuuston kokouksesta.
https://www.outokummunseutu.fi/uutiset/item/5256-vaikka-se-kaupungin-budjetissa-on-pieni-raha-olisi-se-heille-iso-juttu-vammaisten-liikuntapassit-yksimielisesti-takaisin-valmisteluun-outokummussa

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: