Palkkaharmonisaatiota ilmassa

Tällainenkin asia tuli esiin tuossa tovi jos toinen taakseppäin olleessa aluevaltuutettujen perehdytys-seminaarissa, tai en siis tiedä olisiko tullut jos sitä en olisi kysynyt mutta sanaillaanpa muutama sananen siitä. 

Mie oon aikas isolla kädellä ihmetellyt sitä miksi tästä ei ole puhuttu silleen julkisesti juuri mitään.

Ei siis edes siltäkään pohjalta että tässä on olemassa melkoinen riski pohjois-karjalan kunnille. 

Eli nyt näyttää sellaiselta että kun meillä on tämä mukava kuntayhtymä nimeltä siun sote niin tuo palkkaharmonisaatio olisi, ainakin näiden muutaman viikon takaisten tietojen pohjalta kaatumassa kuntien kukkaroon. 

Tämä on tavallaan ihmeellistä koska taasen puheiden perusteella ne hyvinvointialueet jotka perustetaan ns. tyhjästä olisivat saamassa sitten valtion rahaa tuon ongelman poistamiseen. 

Jos todellakin näin käy niin silloin pitää kyllä todeta että pohjois-karjalan kansanedustajat ja muut henkilöt joilla on mahdollisuus tehdä asian eteen jotain, ovat epäonnistuneet todella isolla kädellä maakunnallisessa edunvalvonnassa.

Jotain siitä kai kertoo heidän suorastaan huutava hiljaisuus tästä kymmenien miljoonien laskusta mikä pahimmassa tapauksessa on tälle vuodelle kuntien tilinpäätökseen kirjattava.
Kaikesta muusta kyllä ollaan niristy ja naristu.

Sen tiedän että tästä ja muusta rahoitukseen liittyvistä asioista ollaan oltu jossain huolissaan, nimittäin siun soten tarkastuslautakunnassa, keskustelua on käyty vuodesta 2016 asti siitä miten tämä harmooni saadaan viritettyä, niin palkkojen kuin muidenkin asioiden osalta. Tässä lainaus vuoden 2016 tarkastuskertomuksen eräästä havainnosta. 

Tarkastuslautakunta edellyttää, että jatkossakin jäsenkunnat ja kuntayhtymän hallinto pyrkivät edistämään yhteisen näkemyksen löytymistä ja säilymistä kuntayhtymän ja jäsenkuntien välille.

No onneksi sentään on syytä olettaa että ainakin kuntien johtajat ovat kartalla tästä asiasta, mutta muuten melkoisen hiljaista on ollut puhe sieltäkin suunnasta. 

Miksiköhän? 

No tässä alla on käppyrää muutamalla eri summalla laskettuna, tarkkaa summaa kun ei tunnu kukaan tietävän ja lähteestä riippuen arvelut ovat jotain sellaista mikä pitäisi mahtua tuohon grafiikkaan. 

Tämä on laskettu kuntayhtymän omistusosuuksien mukaisesti (  http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=202067-8

Tietysti jos järki ja äly, puhumattakaan tasa-arvoisesta aluepolitiikasta ja ihmisten palveluiden turvaamisesta herää tuolla Helsingissä niin silloinhan tässä ei ole syytä huoleen. Mutta jos muistellaan sitä miten hyvinvointialueiden rahoitus ”neuvottelut” menivät ja minkälaisen märän rätin Pohjois-Karjala sai siinä silmilleen niin turhaa taitaa olla odotus sen pienenkin järjen valon syttyminen olla. 

Pohjois-Karjalassa väestö on köyhää ja sairasta. Sote-palveluista vastaavan Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen sanoo, että hallituksen lokakuiset muutokset olivat oikean suuntaisia, mutta heidän näkökulmastaan eivät vielä riittäviä.

– Nythän käy niin, että vaikka meidän pitäisi THL:n laskelmien mukaan saada lisää noin 400 euroa asukasta kohden, emme saa kuin 200 euroa.

Hän kysyykin, mikä Uudellamaalla tai Vaasan seudulla on niin erilaista, että Pohjois-Karjalassa yhdenvertaiset palvelut pitää pystyä tekemään paljon halvemmalla.

https://yle.fi/uutiset/3-11639617

Näin ihan muistutuksena.


Eikä taida auttaa unohtaa sitäkään että näillä kaikilla toimenpiteillä on vaikutusta myös siihen miten kunnat tulevat jatkossa saamaan valtionosuutta.


Tässä alla on tuo koko VM:n kalvosarja katsottavaksi

PAIVITETTY_Kuntien-ja-hyvinvointialueiden-rahoitus_kuvalliset-nostot-–-10092021


En tiedä teistä muista, mutta minua näin kuntapäättäjänä kyllä huolestuttaa tuo tilanne millä jatkossa kuntien pitää täällä pohjois-karjalassa pärjätä jos tämä pommi laukeaa meidän syliin.

Tuollakin rahalla saisi melkoisen paljon kehitettyä vaikkapa näitä hyte-toimia tai muuta sellaista mikä kuuluu kuntien perustehtävään.

Harvemmin olen toivonut olevani niin väärässä mitä nyt, mutta olisi suoranaista hulluutta leikkiä strutsia ja painaa pää hiekkaan. Tämä on riski mihin pitää varautua ettei se tule yllätyksenä, niin valtuutetuille kuin kuntalaisille.

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: